Tässä esittelemme Pekka Sulkakosken, hallituksen puheenjohtajan. Pitkäaikainen Jokasafe Oy:n jäsen, joka aloitti Jokasafe uransa jo vuonna 1979. Pääosin hän on toiminut toimitusjohtajana uransa aikana, mutta muutama vuosi sitten tehtiin sukupolven vaihdos, jolloin hänen tyttärensä Karoliina Sulkakoski otti yrityksen johtaakseen. Nyt pikkuhiljaa Pekka on siirtynyt seuraavalle tasolle elämässään ja nauttii eläkkeestään. Yli 40 vuoden kokemus suojainalalla on tuonut paljon unohtamattomia muistoja sekä asiakkaiden että työkavereiden kanssa.


”Kaikkihan lähti siitä liikkeelle, kun tulin vuonna 1979 taloon töihin ja ensimmäisenä työnä piti opetella kaikki muovin tekoon ja käsineen valmistukseen liittyvät vaiheet. Lähdettiin siis ihan perusasioista liikkeelle. Monestihan käy niin, että hoidetaan vaan tiettyä sektoria, mutta täällä piti aloittaa työnteko ihan pohjalta. Se oli erittäin hyvä koulu, koska sitten tiesi kuinka käsine alusta alkaen tehdään ja mitä aineita siihen tarvitaan. Omana perusajatuksena tässä työnteossa on, että ollaan aktiivisesti mukana jokaisessa työvaiheessa, jotta tiedetään, millaista työpanosta jokaisen työvaiheen työntekijältä odotetaan. Niihin aikoihin ei käyty aktiivisesti asiakkaiden luona, vaan käsineet myytiin pääosin kierteleville kauppamiehille, jotka myivät erilaista kauppatavaraa esimerkiksi käsineitä, työkaluja, vessapapereita pakettiauton peräkontista kaupasta kauppaan.


Tämä on ollut pitkä pätkä vuodesta 1979. Isoin muutos, joka minun aikanani tapahtui, oli, kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995. Jouduimme sitä ennen tekemään pari vuotta paljon töitä sen eteen, että saisimme käsineisiin asianmukaiset merkinnät ja sertifikaatit, jotta käsineitä saataisiin myydä jatkossa eteenpäin. Muutos maksoi meille siihen aikaan paljon, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Näihin vuosiin on liittynyt paljon yksityiskohtia ja riskejä, varsinkin kun ostettiin vuonna 1988 Ähtävältä lisää koneita ja laitteita. Mutta luotimme niin paljon omaan tekemiseen ja osaamiseen, että sen kaupan tohti silloin tehdä. Mieleenpainuvimmat jutut näiden vuosien varrelta liittyy useimmiten Venäjän kauppoihin, joissa saatiin olla monesti erilaisissa tapahtumissa, paikoissa ja sitä kautta tutustui mukaviin ja kiinnostaviin ihmisiin. Venäjällä ei milloinkaan ollut ongelmia, vaikka välillä saattoi itsensä löytää Siperiastakin ja ajatella, että selviääköhän tästä hengissä, kun oli niin kaukana kotoa. Mutta hyvinhän ne myyntireissut kuitenkin menivät siitä huolimatta.


Jätän luottavaisin mielin yrityksen tälle porukalle. Minun mielestäni meillä on hyvä porukka kasassa, jotka hoitaa asiansa. Minulla on täysi luotto heihin, heiltä löytyy kielitaitoa ja uusia ideoita. Tuntuu, että itse on jämähtänyt vanhoihin kaavoihin, eikä ole enää mitään uusia ideoita annettavana. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa itseltä puuttuu hieman sitä rohkeutta, jota tässä hommassa tarvitaan. Olen kuitenkin kaiken kaikkiaan saanut näiden vuosien varrella monesta eri maasta paljon hyviä ihmissuhteita, jotka ovat syventyneet näiden vuosien aikana ystävyyssuhteiksi.”


Pekka on yksi tekijöistä Jokasafe-käsineiden takana. Tuotteemme on tehty ammattilaisilla, joiden intohimona on turvallisuus.